Asiasta poikkeamisen taide ja taito

”Mistä minä olinkaan puhumassa?” Kun keskustellessasi esität tämän kysymyksen, yrität palata takaisin aiheeseen ajauduttuasi välillä puhumaan jostakin ihan muusta. Vastaavasti: ”Mistä minä olinkaan kirjoittamassa?”

Kirjoitetussa tekstissä väliaikainen poikkeama pääaiheesta (digressio) voi olla hallittu tehokeino tai hallitsematonta amatöörimäisyyttä. Taitavasti toteutettu digressio voi syventää tekstin pääaiheen käsittelyä tai se voi antaa lukijalle aikaa sulatella aiemmin pääaiheesta sanottua. Kirjoittajalle kyky seurata assosiaatioitaan yllättäviinkin suuntiin on samalla mahdollisuus pitää oma ajattelu ja teksti hengittävänä, elämänkaltaisena. Esseemuodon osaajilla tämä kyky jalostuu usein huippuunsa.

Tästä juolahtikin mieleeni kirjailija Roger von Oechin kuvaus: ”Elämä on kuin rinkeli. Herkullinen tuoreena ja lämpimänä, mutta usein vain kova. Reikä siinä keskellä on suuri mysteeri, mutta eihän kyse olisi rinkelistä ollenkaan ilman sitä reikää.” Nyt kyllä alkoi tehdä mieli tuoreita pehmeitä vesirinkeleitä. Merkitsen kauppalistaan Drafts-sovelluksessani.

Amatöörimäinen digressio tekstissä on ”huonoa poikkeamista”. Se ei tuo lukijalle lisäarvoa edes rinkelin reiän verran, se ainostaan ärsyttää ja vaikeuttaa tekstin pääargumentin seuraamista.

Myös lukijalla on mahdollisuus poiketa tekstin aiheesta lukiessaan. Teksti voi johdattaa lukijan ajatukset ennalta arvaamattomiin uusiin suuntiin ja tekstiin itseensä sisältymättömiin teemoihin, joissa aikansa pyörittyään lukija palaa jatkamaan lukemista (readerly digression). Lukemisprosessi voi olla tällä tavalla interaktiivinen, ennakoimaton, tekstin ohi kurkottava – ja siksi erityisen hedelmällinen, uutta avaava. Aivan kuten yhä uusia näkökulmia avaava soljuva keskustelu kahden keskustelijan välillä parhaimmillaan on.

Lisää löysää, vähemmän faktahommia

Ajatuksemme johdattavat meitä mielenkiintoisiin paikkoihin, jos me annamme niille mahdollisuuden. Kirjoittaja kulkee kohti olennaista, kun antaa ajatuksen johtaa toiseen. Myös työelämässä asiasta poikkeamisen taito voi lopulta olla ajattelu- ja keskustelutaidoistamme perustavin. Keskustelija avautuu oppimaan uutta, kun hän ottaa kimmokkeen kanssakeskustelijan näkökulmasta ja antaa ajatuksen viedä.

Suomalaisen työelämän perinteinen ongelma on ahtaasti ymmärretty asiakeskeisyys. Töissä ”pysytään asiassa”, vaikka usein tärkeimmät löydöt tehdään asian vierestä. Keskusteluissa pitäydytään ”asialinjalla”, vaikka kieli poskessa ja huumorin avulla ideat sinkoilisivat vapaammin. Samalla työn intellektuaalinen ja esteettinen ja tunne(lma)ulottuvuus surkastetaan, vaikka ei pitäisi.

Suunnittelemattomille oivalluksille ei anneta mahdollisuutta, koska suunnittelematonta ei osata suunnitella (sitä pitää suunnitella). Sen sijaan kaikki muu ylisuunnitellaan maitohapoille asti. Ja mikä surullisinta: ihmisiltä on kadonnut kyky leikkiä. Siksi työ maistuu aivan liikaa työltä.

Älyä pitää työporukoissa käyttää myös leikkivään konseptuaaliseen jonglööraukseen, kyseenalaistavaan kärrynpyörittelyyn ja itsetarkoitukselliseen diskuteeraukseen, ei ainoastaan faktahommiin. Tälle kaikelle pitää varata myös riittävästi väljää aikaa. (Eräs pankinjohtajaporukka tosin ryhtyi kuuntelemaan esitelmöintiäni väljän ajan merkityksestä vasta, kun aloin kutsumaan sitä strategiseksi löysäksi. Väljä aika kuulosti luusereiden hommalta, mutta strateginen löysä – sen täytyy olla jotakin jämäkkää ja dynaamista. Niin kuin se onkin.)

Tärkein kokous: ei-mistään-erityisestä-aiheesta

Itse tykkään työpaikalla hyvään valmisteluun nojaavista napakoista asiakokouksista, joissa tehokkaasti päätetään päättämistä vaativat käytännön asiat ilman turhia jaarituksia. Mutta tämä ei saisi olla ainoa työyhteisössä käytössä oleva kokousformaatti.

Joitakin edelläkävijäyhteisöjä lukuunottamatta työelämän kokouskäytänteistä puuttuu keskittyneen asiasta poikkeamisen lajityyppi. Se, että työporukka asettuu keskustelemaan, mutta antaa puheenvuorojen tulla ja ohjautua ihan minne vaan – kuitenkin yhtä puhujaa kerrallaan kuunnellen ja hänen ajatukseensa keskittyen, ainoana pyrkimyksenä kunnianhimoisen, kohtaavan ja kuuntelevan keskustelun käyminen. Mistä tahansa muusta aiheesta kuin noista työyhteisön käytännön asioista.

Tällaiset keskustelut voivat olla äärimmäisen hedelmällisiä, innovaatioita ruokkivia – ja usein ovatkin. Mutta niiden pitämiseen pitää investoida säännöllisesti strategista löysää.

Työpaikan arkiasiat ja -kokoukset pitää hoitaa pikajuoksijan otteella, halkipoikkipinoon -metodilla, asiassa pysyen. Mutta tämän lisäksi tarvitaan toisenlaisia kohtaamisia, joissa keskitytään poikkeamaan asiasta. Joissa annetaan mahdollisuus ajatuksille, joille viikkopalaveri on väärä foorumi. Joissa kaikki antavat ajattelijoina, kuuntelijoina ja keskustelijoina parastaan ja pysähtyvät yhdessä katsomaan, mitä syntyy, kun asiassa pysyminen ei ole arvo vaan päinvastoin.

Annetaan(ko) kehkeytyvyydelle mahdollisuus

Harva pomo osaa tällaisia kohtaamisia tarjota. Moni työntekijä ei osaa tällaisia myöskään kaivata – vaikka kannattaisi: voisi syntyä vaikka jotakin sellaista tärkeää, jota Esa Saarinen kutsuu ajatusten ”kehkeytyvyydeksi”. Tai ehkä työntekijät kaipaavat henkeviä kohtaavia keskusteluita, mutta ovat luovuttaneet niiden suhteen työpaikallaan. ”Työssähän täällä vaan ollaan.” Ja mitä työssä tehdään? Pysytään asiassa.

Kyse on tietenkin myös työyhteisön yhteisen aikaresurssin riittävyydestä ja resurssin priorisoinnista. Onko meillä sitä strategista löysää vai ei? Onko johtajilla kanttia resursoida strategista löysää alaisilleen? Onko kaikilla työntekijöillä johtajat mukaan lukien kanttia ottaa strategista löysää itselleen ja tiimeilleen? Vai näyttelevätkö kaikki kiireistä ja tärkeää?

Varmuudella ajatusten kehkeytyvyyttä ei synny, jos vain tiukasti pysytään asiassa – jos kaikki aika käytetään asiassa pysymiseen. Yhtä varmasti asiassa pysymiseen kuluu kaikki se aika, joka sille annetaan.

Kitchen, Judith 2012. The Art Of Digression. Teoksessa Moore, Dinty W. (toim.) 2012. Field Guide to Writing Flash Nonfiction. Advice and Essential Exercises from Respected Writers, Editors, and Teachers. Digitaalinen Kindle Edition. Brookline, MA: The Rose Metal Press.

Saarinen, Esa 2022. E. Saarisen ajatuksia elämästä, rakkaudesta & ajattelun ajattelusta. Helsinki: WSOY.

von Oech, Roger 2002. Expect the Unexpected or You Won’t Find It. A Creativity Tool Based on the Ancient Wisdom of Heraclitus. San Francisco: Berrett-Koehler Publishers, Inc.

Pic by Rodion Kutsaiev, Unsplash