Leppoisampaa menoa
”Joutilaisuus on tehokkuutta ja kontrollia ihannoivassa maailmanajassa suorastaan poliittista” kirjoittaa Silvia Hosseini esseekokoelmassaan Tie, totuus ja kuolema. Toisaalta hänkin paradoksaalisesti näkee joutilaisuuden tehokkuuden välineenä – ainakin ajattelemista ja kirjoittamista sisältävissä tehtävissä.
Oikeastaan oppiva, uudelle avoin ihminen ei ole koskaan joutilas sanan totaalisessa merkityksessä. Hän havainnoi ympäristöään ja itseään lakkaamatta. ”[Tosin] ne, jotka harrastavat tietojensa kartuttamista, eivät ole milloinkaan joutilaina.”
Matkustaessaan Iranissa Hosseini käyttää esimerkkinä itseään. ”Vaikka minulla ei ole mitään tärkeitä asioita suoritettavana, olen silti lakkaamatta toimessa: kirjoitan illalla, mitä olen havainnut, mitä olen nähnyt, mitä olen kuullut päivällä. Moni seikka kiinnittää mieltäni.”
Ehkä Hosseinin on helpompi olla joutilas isänsä kotimaassa kuin vaikkapa Suomessa: ”Leppoisa, nautiskeleva elämänmeno on kuitenkin olennainen osa iranilaista kulttuuria, ellei jopa yhtä kuin iranilainen kulttuuri.” Ripauksen tuollaisesta elämänmenosta voisi lainata Suomeenkin. Voisiko tuo ripaus jopa lisätä työnteon tehokkuutta?
Tehokkuuden lisääntymisellähän meidän viime kädessä pitää kaikki työelämän kehittämistoimet perustella. Vai pitääkö?
Hosseini, Silvia (ei julkaisuvuotta, mutta se on 2021). Tie, totuus ja kuolema. Digitaalinen kirja. Helsinki: Gummerus.