Joutilaisuus – oleminen tekemättä mitään – on tehokkuustyökalu silloin, kun sitä käytetään sopivasti annosteltuna yhdessä toisen tehokkuustyökalun, kiireettömän häiriöttömän keskittymisen kanssa. Työelämässä ihmisillä on usein pulaa molemmista: sekä joutilaisuudesta että mahdollisuudesta keskittyä keskeytyksittä riittävän pitkiä jaksoja kerrallaan.

Jenny Odell tarkastelee joutilaisuutta How to Do Nothing -kirjassaan. Hänelle joutilaisuus (the practice of doing nothing) tosin nimenomaan ei ole tehokkuustyökalu vaan ihmisyyden tärkeä ulottuvuus ja arvo itsessään – sekä vastavoimaa jatkuvan kasvun, tehokkuuden ja tuottavuuden retoriikalle.

Yhtäältä luovuustutkimusta seuraavana työelämärealistina ja toisaalta eurooppalaisen Bildung-tradition kehyksessä kasvatustieteen väitöskirjani ja filosofian graduni kirjoittaneena humanistina näen joutilaisuudessa molemmat puolet: itseis- ja välinearvon. Ja toki ”ei minkään” tekemisen välinearvo nousee esiin myös Odellin ajattelussa. Siinä joutilaisuus – tekemättä oleminen – merkitsee elvyttävää ravintoa niille, jotka ovat liian hajalla voidakseen toimia merkityksellisellä tavalla. Joutilaisuus – ei minkään tekeminen – on viime kädessä välttämätöntä, jotta toiminta – jonkun tärkeän tekeminen – mahdollistuu.

Joutilaisuus on itsestä huolehtimista (self-care), jossa ei kuitenkaan ole kyse itsen hemmottelusta, luksuksesta, vaan välttämättömyydestä. Odell siteeraa kirjailija ja kansalaisoikeusaktivisti Audre Lordea: ”Itsestä huolehtiminen ei ole itsensä hemmottelua, se on itsensä säilyttämistä, ja se on poliittisen sodankäynnin teko.”

Joutilaisuuden toinen tärkeä tehtävä on se, että se tarjoaa meille terävöityneen kyvyn hiljentyä ja kuunnella, ilmaisun laajassa merkityksessä. Tässä yhteydessä Odell siteeraa luonnon äänimaisemia äänittävää Gordon Hemptonia: ”Hiljaisuus ei ole jonkun puuttumista vaan kaiken läsnäoloa”.

Maailmamme on hyperverkottunut ja täynnä erilaisia viestinnän kanavia. Silti: kuinka usein pysähdymme kuuntelemaan toista ihmistä? Kuinka usein keskustelemme toisen ihmisen kanssa pyrkimyksenämme todella ymmärtää toisen näkökulma? Kuinka usein vaihdamme ajatuksia ilman pyrkimystä käännyttää toista omalle kannallemme? Kuinka usein saamme kokea vuorovaikutusta – kahden ihmisen välillä, ihmisen ja kirjan välillä, maalauksen ja ihmisen välillä, musiikin ja ihmisen välillä, luontomaiseman ja ihmisen välillä – joka muuttaa meitä, avartaa meitä, saa meidät kasvamaan ja ymmärtämään laajemmin?

Ajatteleminen vaatii aikaa, rauhaa ja keskittymistä. Keskusteleminen vaatii yhteistä aikaa, yhteistä rauhaa ja yhteistä keskittymistä. Usein parhaat keskustelut pohjustetaan kollektiivisella joutilaisuudella – yhteisellä siirtymällä vuorovaikutuksen huoltoraiteelle, jossa synnytetään edellytyksiä tehokkuudelle ja tuottavuudelle laittamalla nämä asiat hetkeksi sivuun.

"Mikään ei ole vaikeampaa kuin olla tekemättä mitään” Odell kirjoittaa. Mutta tässäkin asiassa harjoitus tekee mestarin. Odellin teos perustelee, miksi harjoitukseen kannattaa ryhtyä.

Odell, Jenny 2019. How to Do Nothing. Resisting the Attention Economy. Digitaalinen Kindle Edition. Brooklyn, NY: Melville House. Nothing is harder to do than nothing.