Peruskoulu: tavoitteena "normaali" (ja tavoitteen hinta)
Vuoden 2022 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaneessa Iida Rauman romaanissa Hävitys kouluinstituution kritiikki kohdistuu muun muassa normaaliuden käsitteeseen. Normaalin rajat typistetään koulussa niin kapeiksi, että ”kuka tahansa saatettiin sysätä epänormaaliuden piiriin”. Tämä on tuhoisaa kasvaville lapsille ja nuorille, joiden tulisi voida – filosofi Foucault´n sanoin – harjoittaa oikeutettua outouttaan ja vahvistua siinä. Toki samalla hyvän käytöksen, toisten kunnioittamisen ja yhdessä elämisen taitoja kehittäen.
Koulussa pitäisi olla turvallista olla erilainen. Koulussa pitäisi olla normaalia olla epänormaali.
Kapeaksi typistetty normaali ei ole ongelma ainoastaan Iida Rauman romaanissa. Kyse on kouluinstituution rakenteellisesta ominaisuudesta, joka uhkaa monien oppilaitten mielenterveyttä ja heidän luovuutensa säilymistä ja kehittymistä.
Koulu yhdenmukaistaa (väistämättä)
Koulu on perusluonteeltaan traditionaalis-konservatiivinen instituutio, joka on kehitetty kasvavan sukupolven ajattelun muuttamiseksi ja muokkaamiseksi. Koulun toimintaa ohjaavat opetussuunnitelmat ovat väistämättä ideologisia dokumentteja, jotka määrittelevät muokkaustyön suunnan ja tavoitteet.
Koulun sopeuttava vaikutus on tiettyyn rajaan asti välttämätöntä yhteiskunnan toimivuuden turvaamiseksi. Samalla koulu kuitenkin puristaa ihmisiä samaan muottiin. Jos koulun muokkaava ja sosiaalistava tehtävä ylikorostuu, yhteiskunta sahaa omaa oksaansa ryöstämällä itseltään monimuotoisuutta ja moninäkökulmaisuutta – selviytymistä ja uudistumista mahdollistavaa inhimillistä diversiteettiä.
Nykykoulun paradoksi on, että se homogenisoi ja ”normalisoi” oppilasainesta siitä huolimatta, että opetussuunnitelmissa korostetaan oppilaan erityistarpeiden huomioimista, erityisvahvuuksien tukemista ja yksilöllisten oppimisen tapojen kehittämistä. Intohimoinen oppiminen ja luovuus eivät helposti mahdu kouluinstituution kehykseen – vaikka juhlapuheissa ja opetussuunnitelmissa niin toivommekin.
Väitöskirjani keskeinen teoreetikko, filosofi Hans-Georg Gadamer kiteyttää koulun roolin yhteiskunnassa: ”Tosiasiassa koulu on mittava laitos yhteiskunnan yhdenmukaistamiseksi, tietenkin vain yksi monista. En halua, että minut ymmärretään väärin, ikään kuin haluaisin osoittaa tietyn yksittäisen syyllisen. Paremminkin tarkoitan: yhteiskunta on tätä, se vaikuttaa aina normatiivisesti ja konformistisesti.”
Yhtä kaikki: luovuustutkija Dean Keith Simonton muistuttaa, että hyvien arvosanojen saaminen koulussa edellyttää usein mukautumista “normaaliin” tapaan hahmottaa maailmaa ja muita ihmisiä. Clegg ja Birch kiteyttävät mukautumisen hinnan Imagination Engineering -teoksessaan: ”Kiltit lapset tekevät mitä käsketään ja tuhmat lapset eivät. Jos haluat menestyä koulussa sinun pitää olla kiltti lapsi. Hyvästi luovuus.”
Luovat eivät tykkää koulusta, koulut eivät tykkää luovista
Myöhemmin tunnustetusti luoviksi kasvavat yksilöt saavat koulussa usein huonoja arvosanoja, koska he itseohjautuvat voimakkaasti ja keskittyvät heitä aidosti kiinnostaviin asioihin. Usein he inhoavat koulua. He tuntevat, että koulu estää heitä tekemästä asioita, joita he todella haluavat tehdä; tietämästä asioita, joita he todella haluavat tietää; oppimasta asioita, joita he todella haluavat oppia – tavoilla, jotka ovat heille luontaisia.
Vastaavasti opettajat pitävät luovia oppilaita usein hankalina: näitä on vaikea kontrolloida heidän riippumattomuutensa, leikkisyytensä ja heidän harjoittamansa huumorin takia. Opettajilla on taipumus pitää enemmän tehokkaista muistiinpainajista ja muististapalauttajista kuin oppilaista, jotka ”sottaavat ajatuksilla”, harjoittavat kriittistä ajattelua ja kyseenalaistavat oppikirjojen sisältämiä tai opettajan esittämiä totuuksia. Opettajien nihkeästä suhtautumisesta luoviin oppilaisiin on kertynyt runsaasti tutkimusnäyttöä 1960-luvun alussa julkaistusta Getzelsin ja Jacksonin tutkimuksesta alkaen.
Mitä tästä ajattelen? Ajattelen, että nuori erilaisuus on herkkä ja tuhoutuu helposti. Ajattelen, että meidän pitää varoa antamasta ylivaltaa koulun mukauttavalle ja normalisoivalle funktiolle. Ajattelen ja tiedän, että tämän päivän hankalat kyseenalaistajaoppilaat ovat huomispäivän innovaattoreita, joiden panosta yhteiskuntamme välttämättä tulevaisuudessa tarvitsee – kilttien mukautujien antaman panoksen rinnalla (heitäkin tarvitaan – eläköön erilaisuus).
Olen toki optimisti itävältalaisen psykoanalyytikko Anna Freudin tavoin ja sanoin: mieleltään luovat ovat tunnetusti aina selvinneet kuinka huonosta koulutuksesta tahansa. Creative minds have always been known to survive any kind of bad training. Silti: tavoitteenamme pitää olla luovuutta rohkaiseva koulu, josta oppilaitten ei tarvitse ainoastaan ”selviytyä”.
Uusi parempi normaali
Mitä kouluissa ja myös kodeissa sitten pitäisi tehdä? Miten opettajat ja huoltajat voivat laittaa kampoihin liian kapeaksi typistetylle normaalille – sen lisäksi, että he voivat itse toimia esimerkkeinä ylpeästi kannetusta erilaisuudesta, omalla tavalla tekemisestä ja oman tien kulkemisesta?
Saksalainen luovuustutkija Klaus K. Urban on listannut 25 ohjetta luovuuden edistämiseksi kouluissa. Näistä on hyvä aloittaa. Ja koska kukaan ei muista kahtakymmentäviittä ohjetta poimin hänen listansa lopusta teesin, joka on Urbanin itsensäkin mielestä tärkein:
Kunnioita jokaisen yksilön persoonallisuutta ja potentiaalia.
Kun tämän ajatuksen sisäistää ja muistaa, pedagogisen vuorovaikutuksen oikeat valinnat seuraavat itsestään. Lisäksi suosittelen ohjekirjaksi Iida Rauman Hävitys-romaania. Se on tarkkanäköinen kuvaus siitä, mitä kouluissamme EI saa tapahtua.
Pic by Samuel Regan-Asante, Unsplash