Luovan ajattelun viisi edellytystä
On väärinkäsitys, että keskustellessamme tärkeistä asioista ja yrittäessämme ratkaista niihin liittyviä kysymyksiä meidän pitää toimia vakavasti, ilottomasti, mahtipontisesti, tärkeilevästi ja nauruttomasti.
Vuonna 1991 brittinäyttelijä, käsikirjoittaja, tuottaja ja Monty Python -komediaryhmän perustajajäsen John Cleese piti luennon luovuudesta ja sen johtamisesta Grosvenor House -hotellissa Lontoossa. Luento on yksi parhaista, joita olen aihepiiristä nähnyt.
Luennossaan Cleese lähtee liikkeelle siitä, että luovuus ei ole lahjakkuutta vaan toimintatapa (”creativity is not a talent, it is a way of operating”). Hän käyttää käsitteitä open mode ja closed mode kuvaamaan kahta tärkeää ajattelutapaamme. Open mode on välttämätön uusien, luovien ideoiden tuottamiseksi. Closed mode on välttämätön, kun haluamme toimeenpanna tehokkaasti jotakin ideaa tai tekemäämme päätöstä. Työelämässä tarvitaan molempia ajattelutapoja, mutta erityisesti avointa moodia ja sen edellytyksiä tulee tietoisesti mahdollistaa – muuten se jää arjessa hallitsevan toimeenpanomoodin jyräämäksi.
Cleese listaa viisi edellytystä, joita tarvitaan luovan ajattelun ja avoimen moodin mahdollistamiseksi.
1. Tila (space). Ihminen tarvitsee tilaa ajatella arkipäiväisten paineiden ja vaatimusten ulottumattomissa. Itse käytän joskus samassa tarkoituksessa käsitettä mentaalinen marginaali, joka oikeastaan kattaa Cleesen listan kohdat 1–3. Ilman tätä tilaa – ilman mentaalista marginaalia – ihminen ei kykene leikkimään ajatuksilla ja yhdistelemään ajatuksia vapaasti. Totutusta poikkeavat ja mahdollisesti hyödylliset tai jopa vallankumoukselliset ideat jäävät syntymättä.
Ilman tilaa – ilman säännöllistä pakenemista arjen oravanpyörästä – parhaatkaan työntekijät eivät kykene uudistamaan työtään, innovoimaan tehokkaasti ja viemään organisaatioitaan eteen päin. Tila-käsitteellä Cleese tarkoittaa myös konkreettisesti paikkaa, jossa ihminen voi olla tulematta häirityksi ja keskeytetyksi.
2. Aika (time). On tärkeää varata itselleen säännnöllisesti tarkasti rajattuja ja häiriöiltä suojattuja ajanjaksoja, joiden aikana voi ajatella pidäkkeittä ja vapaasti omassa tilassaan, omassa rauhassaan. Cleese ei käytä tätä argumenttia, mutta lisään sen tähän: ajan varaaminen ja sen suojeleminen on välttämätöntä, koska pelkkä keskeytetyksi tulemisen mahdollisuus estää meitä heittäytymästä ”avoimeen moodiin” optimaalisella tavalla.
Huolehtimalla edellytyksistä 1–2 luomme itsellemme ajattelemisen keitaan (engl. oasis). Kyse on siis välttämättömästä rajojen asettamisesta, oman tilan varjelemisesta. Kyse on arkielämän ja -rutiinien määrätietoisesta sivuun laittamisesta tietyn periodin ajaksi, jotta ajattelemisen leikki on mahdollista.
Cleese suosittelee ideointiyksikön minimiajaksi 90 minuuttia. Tämä johtuu siitä, että luovassa ajattelussa alkuun pääseminen vie yleensä oman aikansa; ensimmäinen puolituntinen menee helposti ajattelemisen aloittamisrutiineihin, mielen hiljentämiseen ja kohdentamiseen siihen, mitä pitää ajatella. Cleese viittaa myös luovan työskentelyn aloittamiseen usein liittyvään prokrastinaatioon eli vitkasteluun ja viivyttelyyn. Sitä tapahtuu, koska ”on helpompaa tehdä triviaaleja kiireellisiä asioita kuin tärkeitä kiireettömämpiä asioita.”
3. Aika (time). Kun olet rakentanut itsellesi ajattelemisen keitaan – kun olet raivannut itsellesi tilan ja ajan ajatella – tuo aika pitää käyttää ajattelemiseen mahdollisimman täysimääräisesti. Jos olet varannut puolitoista tuntia, käytä puolitoista tuntia. Ihminen, joka malttaa ajatella ongelmaa puolitoista tuntia kerrallaan kykenee tuottamaan omaperäisempiä ideoita kuin ihminen, joka valitsee ensimmäisen tai toisen mieleen tulleen ratkaisun, tyytyy siihen ja onnittelee itseään tehokkuudesta käytettyään asiaan vain 30 minuuttia.
Cleesen luettelon kolmas kohta ja toinen aikaan viittaava kohta tarkoittaa siis yksinkertaisesti tätä: viivy ongelman parissa riittävän pitkään, ajattele sitä riittävän pitkän aikaa. Erityisen hankalaa tämän ohjeen noudattaminen (ja luova ajattelu ylipäätään) on ihmisille, jotka haluavat koko ajan pitää yllä kuvaa itsestään nopeina, määrätietoisina päätöksentekijöinä. Mahdollisimman nopea päätöksenteko ja ongelmanratkaisu ei kuitenkaan ole yhtä kuin mahdollisimman luova tai mahdollisimman laadukas päätöksenteko ja ongelmanratkaisu. Viisas luova päätöksentekijä/ongelmanratkaisija tekee päätöksen ja ”lukitsee vastauksensa” vasta, kun on pakko. Hän kykenee päättämään jämäkästi, mutta hän ei kiirehdi päättämään ennenaikaisesti. Hän tietää, että oikein käytettynä kaikki käytettävissä oleva aika voi parantaa syntyvän ajatustuotteen laatua.
4. Itseluottamus (confidence). Luovaan ajatteluun tulee heittäytyä itsevarmasti ja pelottomasti. Tulee olla avoin harkitsemaan mitä tahansa ideoita. Ajatuksilla pitää sotata ja leikkiä pidäkkeitä. Virheitä tai epäsovinnaisuuksia ei pidä pelätä – eikä näitä pelkääviä fakki-idiootteja. Päin vastoin: pitää ymmärtää, että mikä tahansa outo näkökulma voi johtaa läpimurtoon.
5. Huumori (humor). Huumori auttaa meidät ”suljetusta moodista avoimeen moodiin” paremmin kuin mikään muu. On yleinen väärinkäsitys, että keskustellessamme tärkeistä asioista ja yrittäessämme ratkaista niihin liittyviä kysymyksiä meidän pitää toimia vakavasti, ilottomasti, mahtipontisesti, tärkeilevästi ja nauruttomasti. Ei pidä, jos tavoitteenamme on paras mahdollinen lopputulos ja laatu.
Ks. myös Ohjeet luovuutta pelkääville johtajille luovuuden tukahduttamiseksi.
